Kuusi henkisen perheen 56m² kolmioon mahtuu vaikka mitä! Tarvitaan vain hieman rajoja rikkovaa luovuutta, joustoa ja ripaus ymmärrystä.
Me asutaan lapsiperheen minikodiksi luokiteltavassa asunnossa. Se on kivalla alueella Tampereella, kivassa taloyhtiössä ja kuorrutettu mukavilla naapureilla. Puoliso tekee it-puolen töitä kotoa käsin ja mää teen sisällöntuotantoo, kun suurperheen arkihässäkältä ehdin.
Hurahdin kolmisen vuotta sitten striimaamiseen. Alussa mulla oli itselläni käytössä omia juttuja varten vain läppäri, joilla striimit ei kuitenkaan onnistunut, joten pelisriimeihin lainasin teinin konetta. Lopulta rakennettiin mulle kuitenkin oma pelikone. Se lätkästiin väliaikaisesti keittiön pöydälle, mutta hups.. Se on siinä vieläkin!
Hassua kyllä, se on osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi!
Onhan se tietenkin vähän huvittavaakin, että äiti on vallannut keittiön pöydän pelaamiseen, mutta toisaalta olkkarista löytyy toinen ruokapöytä ja KRÖHÖM.. aika usein syömme koneillakin.
Olen kuullut villeimmistäkin striimihuoneista autotallin, pannuhuoneen, tai vaatehuoneen nurkissa. Eräs joutu välillä striimatessa avaamaan vaatehuoneen ovea, ettei happi loppunut kesken.
Itse ajattelen, että hullu harrastus tarvii vähän omaakin rauhaa. Keittiön oven saa kiinni ja usein edelleen striimaan öisin, kun lapset nukkuu.
Striimaaminen on ollut mulle ikäkriisin keskellä tervetullutta luovaa leikkiä, jossa koskaan ei voi tietää miten leikki lopulta etenee. Se on niin vastavuoroista katsojien kesken, että voisi sano niinkin, ettei sisältöä tuota vain striimaaja, vaan katsojatkin.
Sisältöni ei ole mitään koko perheen sisältöä ja esim perheenjäseneni ei juurikaan näy striimeissä. Katsojissa iso osa +30 vuotiaita ja mielestäni olen löytänyt parhaan yhteisön ikinä!
Uskon, ettei unelma töistä, tai harrastuksista tarvitse luopua, vaikka olisikin pieni koti. Luin esimerkiksi vähän aikaa sitten jutun, jossa eräskin remontoi asuntoautosta itselleen kodin ja puusepänverstaan.
- Riina
Kommentit
Lähetä kommentti